Etusivu >   Muut palvelut >  CE-merkintä ja direktiivipalvelut >  Kaasulaitedirektiivipalvelu

Kaasulaitedirektiivipalvelu


Puutteellinen tai viallinen kaasulaite on suuri turvallisuusriski. Sen aiheuttama vaara ei koske yksinomaan laitteen käyttöympäristöä vaan mahdollisesti jopa suurta kaasunjakeluverkostoa. Viallinen kaasulaite voi saada aikaan arvaamattoman suurta taloudellista vahinkoa koko yhteiskunnalle, yksittäiselle ihmiselle ja yhteiselle ympäristöllemme. Siksi kaasulaitteiden turvallisuutta varmistamaan on säädetty Euroopan Unionin kaasulaitedirektiivi.

Kaasulaitteiden testaus

Kaasulaitteen turvallisuus voidaan varmistaa parhaiten testaamalla se laboratorio-olosuhteissa. Tärkeimpinä tutkimuskohteina ovat tuotteen rakenne ja toimintavaatimukset. Testauksessa selvitetään mm. laitteen nimellistehot, toimintakäyrät sekä varmistetaan laitteen toiminta vikatilanteissa. Laitteen käytöstä ei saa aiheutua lämpenemis- eikä räjähdysvaaraa, eivätkä laitteen palamistuotteet saa sisältää ympäristölle ja terveydelle vaarallisia aineita yli sallittujen pitoisuuksien.

Laitteen lisäksi sen turvallisuuteen vaikuttavien komponenttien on oltava testattuja ja sertifioituja. Laitteet testataan kansainvälisten standardien mukaan. Sähkökäyttöiset kaasulaitteet testataan myös pienjännite- ja EMC-vaatimusten mukaan. SGS Fimko testaa tuotteet SGS Fimkossa sekä Oilon Oy:ltä vuokratussa laboratoriossa. Mittatekniikan keskus on arvioinut testauksien pätevyyden.

Kaasulaitedirektiivin vaatimukset tiivistettynä

Euroopan Unionin kaasulaitedirektiivi koskee lämmitykseen, kuuman veden tuottamiseen ja muuhun vastaavaan tarkoitettuja kaasua polttavia laitteita. Direktiivi koskee myös kaasulaitteiden turva-, säätö- ja ohjauslaitteita sekä erillisinä myytäviä kaasulaitekomponentteja. Sähkökäyttöisten kaasulaitteiden tulee täyttää Euroopan Unionin kaasulaitedirektiivin (GAD) lisäksi pienjännitedirektiivin (LVD) ja sähkömagneettista yhteensopivuutta koskevan EMC-direktiivin vaatimukset. Kaasulaitedirektiivi edellyttää CE-merkintää ja teknisen rakennetiedoston laatimista.

Vaatimustenmukaisuuden varmentaminen

Edellytyksenä ilmoitetun laitoksen tarkastus

Tuotteiden riskialttiuden vuoksi kaasulaitedirektiivi edellyttää puolueetonta ilmoitetun laitoksen (esim. SGS Fimko) tarkastusta sekä tyyppitarkastus- että laadun varmistusvaiheessa.

Tuotteen vaatimustenmukaisuuden varmentamisvaihtoehdot riippuvat siitä, onko tuote sarjavalmisteinen, yksittäinen vai onko kyseessä pieni sarja.

Sarjavalmisteiset tuotteet

Sarjavalmisteisilta tuotteilta edellytetään EY-tyyppitarkastusta (1)
EY-tyyppitarkastus (1) koostuu seuraavista toimenpiteistä:

  • hakija toimittaa laitteet ja dokumentit SGS Fimkolle
  • SGS Fimko tutkii dokumentaation
  • SGS Fimko tekee testit ja tarkastukset
  • SGS Fimko myöntää EY-tyyppitarkastustodistuksen
  • hakija ilmoittaa tuotemuutoksista SGS Fimkolle

EY-tyyppitarkastuksen lisäksi valmistajan valinnan mukaan edellytetään jokin seuraavista vaihtoehtoisista tavoista (2,3,4 tai 5) tehdä EY-tyypinmukaisuusvakuutus.

EY-tyypinmukaisuus-vakuutus (2):

  • valmistaja vakuuttaa tuotteiden olevan tyyppitarkastuksessa kuvatun tyypin mukaisia
  • valmistaja tekee CE-merkinnän jokaiseen tuotteeseen
  • valmistajan on ryhdyttävä riittäviin toimenpiteisiin, jotta tuotteet pysyvät tyyppitarkastetun mukaisina
  • SGS Fimko tekee vähintään kerran vuodessa valvontatarkastuksia

Tuotannon laadunvarmistus (3):

  • valmistajalla on tuotannon laatujärjestelmä, joka takaa tuotteiden pysyvän tyyppitarkastetun mallin mukaisina
  • valmistaja tekee CE-merkinnän ja antaa EY-tyypinmukaisuusvakuutuksen
  • SGS Fimko hyväksyy laatujärjestelmän
  • SGS Fimkon tarkastus vähintään joka toinen vuosi

Tuotteen laadunvarmistus (4):

  • valmistajalla on lopputarkastuksessa laatujärjestelmä, joka takaa tuotteiden pysyvän tyyppitarkastetun mallin mukaisina
  • valmistaja tekee CE-merkinnän ja antaa EY-tyypinmukaisuusvakuutuksen
  • SGS Fimko hyväksyy laatujärjestelmän
  • SGS Fimkon tarkastus vähintään joka toinen vuosi

EY-Tarkastus (5):

  • SGS Fimko tutkii ja tekee tarpeelliset testit sen varmistamiseksi, että tuotteet täyttävät oleelliset vaatimukset.
  • Todentaminen tapahtuu joko tarkistamalla jokainen laite tai tilastollisella analyysillä

Yksittäiset tuotteet tai pienet sarjat

Yksittäisten tuotteiden ja pienten sarjojen vaatimustenmukaisuuden varmistamisessa voidaan noudattaa samaa menettelyä kuin sarjavalmisteisten tuotteiden osalta. Näiden vaihtoehtojen lisäksi valmistaja voi valita myös tuotekohtaisen EY-tarkastuksen (6).

Tuotekohtainen EY-tarkastus (6):

  • SGS Fimko tutkii kaasulaitteen ja tekee tarvittavat testit sen varmistamiseksi, että tuote täyttää oleelliset vaatimukset
  • tuote voidaan tutkia ja testata myös kaasulaitteen asentamisen jälkeen

SGS Fimkon kaasulaitteiden turvallisuutta koskevat palvelut:

  • laitekohtaisten vaatimusten selvittäminen
  • direktiivien ja standardien selvittäminen
  • testaukset ja tarkastukset
  • tyyppitarkastustodistukset
  • avustaminen teknisen rakennetiedoston laatimisessa ja tarkastamisessa
  • laatujärjestelmän arviointi ja sertifiointi
  • kaasulaite- ja useiden muiden direktiivien mukaisena ilmoitettuna laitoksena toimiminen (numero 0598)
  • FI- ja muut kansainväliset sertifikaatit ja sertifiointimerkit

SGS Fimko testaa seuraavia kaasulaitteita:

  • kaasupolttimet
  • kaasukattilat
  • kaasugrillit ja muut keittolaitteet
  • kaasulämmittimet
  • jäähdyttimet
  • säätö- ja ohjauslaitteet
  • kaasulaitekomponentit
  • muut kaasu- ja öljylaitteet
  • kaasu-/öljykattilat
  • kaasu-/öljypolttimet
  • kaasu-/öljylämmityslaitteistot
Ota yhteyttä